torstai 12. huhtikuuta 2012

Seinäjoelta kotiuduttu ja arki palautuu ennälleen. Vauva on kärsinyt korvatulehduksesta ja nyt antibioottikurin seurauksena ilmeisesti vatsa sekaisin, niin yöt menee aika huonosti. Tuntuu, kun en olisi kolmeen vuoteen kunnolla nukkunut ja niin se vähän onkin, kun vanhempi poitsu on niin huono nukkuja. Sekin nyt edellisenä yönä heräili varmaan viitisen kertaa (eikä korvat ole siihen syynä, kävin varmistamassa). Kaiken sen seurauksena käsityöt ei edisty haluamallani tavalla. Jotain kuitenkin sain aikaiseksi, kiitos appivanhemmille, jotka hoitivat aika paljon lapsia pääsiäisenä. (Toisaalta ehkä yliarvioin sen vapaan ajan, kun pakkasin hirveän kasan lankoja mukaan) :)
Toinen jussi-vaipoista valmistui, sen kaksonen odottaa vielä, muuta en pääse ompelemaan ennen kuin tämä valmistuu, niin paljon inhoan langan vaihtamista, et ensin pitää ommella loppuun kaikkea, mita yhdellä langalla ommellaan.



















Miehen synttärilahjaksi valmistuvat kämmekkäät (pyöräilyyn ja juoksuun) ovat peukaloja vaille valmiit, saan ne varmaan illalla valmiiksi. Saa rakas sitten huomenna lahjansa :) Tulee sille sen lisäksi lejiona- t-paita.
Kuva myöhemmin, kun löydän kännykän piuhoja :)

Ja poikien pipotkin ovat valmiit, esikoinen pääsi jo testailemaan. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

kiitos palautteestasi