keskiviikko 7. marraskuuta 2012

lähiömutsi-look

Kun päivisin kiertää muutaman kilsan rattaiden kanssa, ei kauheasti voi muuta pistä päälle kun lenkkareita ja collareita. Idea lähti Meandin joustoleggareista, käytän aika paljon tunikoita ja legginsejä, ja talven tullen halusin lämpimämpän version, Niinpä leikkäsin collegesta jollain Ottobre-legginsien kaavalla (en todella muistaa numeroa, kun oli lainassa kirjastosta, mut sellainen, jossa ei ole sivisaúmoja) ja surrautin kokoon. Ja sitten välähti kun eivät mennet polven yli enää: nehän tehdään joustavasta kankaasta ja mun college oli sellaista 100% puuvillaa :) (mahtaako olla vääristynyt vartalokuva, kun en tajunnut siitä leikatessa eikä ommellessa). Pienen miettimistauon (ja lievän kirjoilun) jälkeen liekkasin sivuilta auki ja lisäsin noin 10 sentin kaitaleet. Ja noista tuli aivan mahtavat! tavallisten collareitten kapeammat, menevät tunikan kanssa, saappasiin tarvittaessa ja muutenkin huippumukavat päällä.


 Pitkäät resorit ja vyötärössä resori+kuminauha -yhdistelmä. Ja lenkkipipo nopeana ompeluna, kun olen taitava hukkaamaan pipoja, aurinkolaseja ja hankskoja, niin ei oikeesti ole ikinä liikaa noita edellä mainuttuja.

P.S olen muuten jo hukannut kyseisen pipo, onneksi kohta siirrytään villapipoihin :)

4 kommenttia:

  1. Taidan kopioida sua :) Ihanat housut ja sillä sivukaitaleella saa kivaa särmää...

    VastaaPoista
  2. noi housut on mulla ollut pitkään ompelulistalla, pitäis ostaa kangas ja tehdä =) Hyvälle näyttää

    VastaaPoista

kiitos palautteestasi